Ritva A. Kumpulainen

Thinking Beyond the Boundaries
Tämä Yhdysvalloissa käymäni kurssi on ollut yksi kaikkein herättävimmistä opintokokonaisuuksista
  • monipuolinen osaaja
  • sujuvasanainen kirjoittaja
  • tottunut esiintyjä
  • kokenut projektien suunnittelija ja vetäjä
  • taitava henkilöstön ja toiminnan kehittäjä
  • näppäräsorminen nörtti ja somettaja
  • innokas valokuvaaja (kaikki sivuston valokuvat ottamiani)
  • luonnon ja musiikin hurmaama metsän kainalossa asuja
  • fluent in English
  • savolaiskanadalaisen avoin small talkin eli huastelun taitaja

Koko elämäni olen toiminut sillä periaatteella, että jos en jotain osaa, mutta olisi tarpeellista osata, niin olen sen opetellut. Ja opettelen uutta jatkuvasti edelleenkin. Pääosin olen rakentanut aina entisen päälle tai kylkeen. Näin minulle on kertynyt erittäin monipuolisesti osaamista ja työkokemusta.

Ennen opiskelun aloittamista Suomessa asuin pari vuotta englanninkielisissä maissa kieltä opiskellen ja sitten suoritin Savonlinnassa diplomikielenkääntäjän tutkinnon (DKK). Sen jälkeen kaikki opinnot ovat tapahtuneet työn/liiketoiminnan ohella. Ensimmäiset lisäopinnot olivat vientikaupan alalta. Kanadaan muutettuani opiskelin yliopistossa mm. taloustieteitä sekä laskentaa ja myöhemmin Yhdysvalloissa toiminnanohjausta (performance management).

Suomeen palattuani perehdyin multimedian ja nettimaailman (mm. kuvienkäsittely, verkkosivut, videot, taitto jne.) saloihin kahteen otteeseen sekä opiskelin luovaa ilmaisua ja viestintää.

Lisäksi olen opiskellut runsaasti erilaisia lyhyempiä kokonaisuuksia mm. kouluttamisen, esiintymisen, tiimityöskentelyn, tavoiteasetannan, henkisen kasvun jne. alueilta.

Työkokemusta seuraavilta teollisuuden/liike-elämän aloilta:
vaatetus,
rakennus,
urheiluväline (mm. jääkiekko),
puunkäsittely,
pakkausmateriaalit, teollinen kumi,
sairaalalaitteet- ja tarvikkeet.
Lisäksi pari vuotta Suomen ulkomaan lähetystössä kaupallisella puolella.

Yrittäjäaikana suurimmat projektit:
yritys ja tietokone (pilottiprojekti), viihdemaailma: markkinointi ja tiedotus, ostoskeskus: 50-vuotisjuhlien tiedotus,
harrastuslehden (pää)toimittaminen,
runsaasti kirjoitustöitä (videokäsikirjoitus, oppaita, kirjoja, juhlajulkaisuja, artikkelisarjoja jne.), erilaisia nettiprojekteja sekä runsaasti koulutuksia, luentoja ja seminaarien suunnittelua sekä johtamista jne.

Comments are closed.