Joulukuinen
päivä hämärtyy hissukseen. Sininen hetki antaa odottaa vielä. Kuljen
ikkunasta toiseen ja ihastelen lumista maisemaa. Keittiön isosta
ikkunasta näkyy etupihan puutarha ja sen takana paljon jykeviä kuusia
kun taas olohuoneen ikkunasta sekä terassin lasiovesta takapihalle
katsoen kasvusto on hennompaa: kauniit koivun ja pajujen oksistot
piirtyvät herkkinä taivasta vasten. Makuuhuoneesta näkyy koko piha ja
sen takana mäntymetsää. Ikkunan lähellä etuterassin päädyssä punaisen
aidan vieressä kasvaa tuomi, joka kesäisin kantaa toisenlaisia valkoisia
kaunistuksia oksillaan kuin nyt lumisateen jälkeen. Kaikkein
kiinnostavimpia ovat kuitenkin tupakeittiössä sijaitsevat kolme pientä
sivuikkunaa. Ne ovat rivissä kuin sarjakuvan ruudut konsaan ja
jokaisesta näkyy pala pohjoisen suunnan maisemaa ja yhdessä ne kertovat
tarinan: esim. syksyllä näen pihlajien jopa päivittäin muuttuvan
värikirjon vasten kuusien tummaa vihreää ja nyt talvella lumisten puiden
luomaa omanlaista taidetta.
Jokaisesta kotini ikkunasta näkyy metsä. Tunnen olevani sen sylissä, kainalossa ja suojassa elämän tuulilta ja tuiskulta.
Aamusella,
kun herään, kurkistan ensimmäiseksi ulos makuuhuoneen pimennysverhojen
raosta. Millainenhan sää tänään on? Jokohan on valoisaa? Olen aamuvirkku
ja nyt talvella ulkona on vielä umpipimeää, kun tähyilen keittiön
ikkunasta teetä valmistaessani. Valoisampaan aikaan usein käy niin, että
aurinko, kiintoisat pilvet, sumu, kaste tai muu luonnonilmiö houkuttaa
minut ulos kamerani kanssa aivan ensimmäiseksi. Tänään ilahduin lumesta
oksilla ja otin muutaman kuvan ja pikkuvideon jo varhain samalla, kun
tein lumityöt kotini oven edessä ja terassilla. Kun ”lumimies” tuli
traktoreineen, kiiruhdin siirtämään autoni, jotta hän voi aurata
parkkipaikan.
Lounaaksi söin eilen tekemääni kasviskeittoa ja
omatekoista kokojyväpatonkia. Sitten menin taas ulos ja otin lisää
valokuvia sekä siirsin auton takaisin paikalleen. Samalla putsailin
lumia rappusilta, sillä aamun jälkeen oli taas satanut. Tovin seurasin
touhuja lintulaudalla ja tulin sisään lämmittelemään ja keitin itselleni
kupin kahvia sekä paistoin jälkiruuaksi muutaman pienen lettusen
taikinasta, jonka pohjana oli eilisen kaurapuuron tähteet.
Kahvin
keralla katsoin dokumentin Tintti-sarjakuvan piirtäjästä Hergéstä sekä
toisen kirjailija Maikki Harjanteesta. Jälkimmäistä ei ollut tarkoitus
katsoa, mutta se imaisi mukaansa. TV-tuokion jälkeen huomasin, että
sisältäni pulppusi iloa ja innostusta eli eipä mennyt aika hukkaan.
Kaiken edellä kerrotun ohella ja osin aikanakin olen mm. pohtinut
työkuvioita ja ideoinut uusia juttuja verkkosivustooni. Tarkistin myös
ottamani kuvat ja latasin niistä mielestäni parhaimmat tietokoneelle
jatkokäyttöä varten. Osan kuvista muokkasin samalla kunkin
käyttötarkoituksen vaatimaan kokoon. Vielä jatkojalostan yhden
kuvaamistani videoista (valintakin tekemättä) ja lataan sen sivustoon.
Someen ja sähköpostiin kurkkaan vielä uudelleen.
Sininen hetki
tummui alkuillaksi tätä kirjoittaessani. Istun paljon tietokoneen
ääressä joko kirjoittaen tai tehden asiakastoimeksiantoja netin kautta
ja olen ottanut tavaksi, että pidän usein taukoja ja liikun hieman.
Minulla on erillinen työhuone talon päädyssä, mutta keskitalveksi
viritin ”sivukonttorin” makuuhuoneeseeni. Siispä nyt nousen ylös,
kävelen olohuoneeseen ja laitan ison ikkunan ”kaamosvalot” päälle. Pitkä
led-valonauha luo huoneeseen kauniin tunnelman aivan kuin olisin
pyhäkössä. Katselen heijastusta ikkunassa ja huomaan mielessäni oudon
keveyden. Tunnen kuin ymmärtäisin jonkin salaisuuden, vaikken oikeasti
ymmärräkään. Tunnen kuin kuulisin jonkin ylimaallisen kauniin musiikin,
vaikken kuulekaan. Energia ympärilläni kuitenkin on valoisaa.
Päiväni koostuu monista asioista, pienistä hetkistä, ajatuspoluista ja oivalluksista. Kiitollisuus täyttää mieleni ja tunnen olevani siunattu. Kaikki hyvin eikä mitään hätää!
